January 18, 2010

Yrttinen lounaspatonki

Olen aina pitänyt leivän leipomisesta, mutta täällä se on jäänyt vähemmälle siitä hyvästä syystä, että paikalliset jauhot eivät vastaa suomalaisia ihanan rouheisia ja helppokäyttöisiä jauhoja. Kokeilin kuitenkin tätä ruokala.netin herkkupatongin ohjetta ihan vain saadakseni tuoretta leipää ja kodin täyteen sen tuoksua. Sopisi mielestäni hyvin piknikille mukaan tai lounasleiväksi.

Yrttinen lounaspatonki

2,5 dl lämmintä vettä
2,5 tl kuivahiivaa

ripaus suolaa
3 rkl öljyä
3
dl
vehnäjauhoja
1
dl
ruisjauhoja
1
dl
auringonkukan siemeniä

täyte:
1 pieni nippu basilikaa
1
pieni nippu persiljaa
1 valkosipulinkynttä
100
g
huoneenlämpöistä voita

Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja sekoita sitten lämpimän veden sekaan. Lisää suola ja jauhoja vähitellen sekoittaen taikina tasaiseksi. Lisää loput jauhot, öljy ja auringonkukansiemenet ja sekoita tasaiseksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi.

Valmista t
äyte hienontamalla yrtit ja valkosipuli ja lisäämällä ne pehmeän voin joukkoon. Sekoita tasaiseksi.

Jaa kohonnut taikina kahtia ja kauli levyiksi. Levit
ä yrttivoi tasaisesti levyjen päälle ja kääri rullalle. Anna kohota liinan alla ja paista sitten 250 asteessa kymmenisen minuuttia.