Ruisjauhot ovat vihdoin löytäneet täälläkin tiensä tavallisiin ruokakauppoihin, kun vielä pari vuotta sitten niitä sai vain luontaistuotekaupoista. Oikeaa piirakkapulikkaa ei tähän hätään löytynyt, joten tavallinen kaulin sai kelvata ja ihan hyvinhän se näytti toimivan. Perinteinen resepti piirakoille löytyi Koti-Ruoka kirjan sivuilta.
Kuori
2 dl vettä
1 1/2 tl suolaa
1 rkl öljyä
1 1/2 dl vehnäjauhoja ja 4 dl ruisjauhoja
Täyte
5 dl vettä
3 dl riisiä
1 l maitoa
1 1/2 tl suolaa
Voiteluun
2 dl kiehuvaa vettä
50 g voita
Keitä täytteeksi riisipuuro ja anna jäähtyä. Sekoita vesi, suola, öljy ja jauhot ja vaivaa seos notkeaksi taikinaksi. Muotoile taikinasta tanko ja jaa se 25-30 osaan. Pyöritä palat palloiksi, painele ne litteiksi kakkaroiksi ja peitä muovilla. Ajele kakkarat kaulimella ohuiksi, pyöreiksi piirakankuoriksi. Käytä runsaasti ruisjauhoja. Pinoa kuoret limittäin pöydälle ja ripottele runsaasti jauhoja väliin. Peitä kuoret muovilla.
Levitä kuoret leivinpöydälle ja harjaa ylimääräiset jauhot pois molemmilta puolilta. Levitä täytettä piirakoille tasaiseksi kerrokseksi. Ummista piirakat poimuttamalla reuna täytteen päälle.
Paista piirakoita 225 asteessa noin 15 minuuttia. Kasta ne kuumaan voi-vesiseokseen ja pane kulhoon. Peitä piirakat liinalla ja anna hautua pehmeiksi. Tarjoile lämpiminä munavoin kanssa.